Koulutusta vastaava työ on vähän turha juttu

Omissa piireissäni puhutaan paljon koulutusinflaatiosta ja siihen liittyvästä korkeakoulutettujen työttömyydestä. Aihe on minulle läheinen, vaikka en ole kovin huolissani omasta työllistymisestäni.

Olen aina tehnyt kaikenlaisia töitä eikä minua haittaisi tehdä portsarin- tai bingojuontajan töitä maisterin koulutuksella sen ohessa, kun parannan maailmaa järjestöissä. Voisin myös yhdistää personal trainer -yrittäjyyttä ja vapaaehtoistöitä. Olen myös vakuuttunut, että tämä kombo voi olla yhteiskunnallisen tuottavuuden kannalta yhtä hyvä tai parempi idea kuin yksi koulutukseeni osuva päivätyö.

Korkeakoulutettujen yhteiskunnassa on pakollista ajatella uudelleen työn luonne ja sen suhde koulutukseen ja sivistykseen. Jos ja kun suurin osa kansasta on korkeakoulutettuja, erilaiset vaativat ja vähemmän vaativat työt seuraavat toisiaan eikä niiden yhteiskunnallista painoarvoa tai yksilöllistä tärkeyttä tulisi päätellä työtehtäviin yhdistettävästä koulutustasosta.

Päinvastoin, siitä voi olla yksilölle ja yhteiskunnalle hyötyä, että maisteri tekee "suorittavalta vaikuttavia" palvelualan töitä muun hyödyllisen toiminnan lisäksi. Järjestötoiminta ja politiikkaa antaa tähän hyvän mahdollisuuden.

Ongelmia syntyy kun työnantaja alkaa vaatia maisterikoulutusta minkä tahansa työpaikan saamisen kriteerinä. Silloin kaikki vähemmän kouluttautuneet putoavat pelistä pois, vaikka heillä olisi esimerkiksi paljon enemmän työkokemusta ja työhaluja. Yhtä usein puhutaan ylikouluttautumisesta, jolloin työnantaja ei palkkaa tohtoria "Siwan kassalle", koska epäilee tämän työmotivaatiota.

Molemmissa koulutusinflaation ongelmissa on enimmäkseen kyse turhien statusarvojen yhdistämisestä vääriin asioihin. Tohtorilla itsellään voi olla miljoona erilaista syytä tehdä muuta kuin koulutusta vastaavaa työtä.

Koulutusta vastaavan työn ongelma työnhaussa on jo muuttunut. Osa luulee sen johtuvan pelkästään korkeakoulutuksen yleistymisestä, vaikka samaan aikaan työn tekemisen syyt ovat muuttuneet ja auktoriteettiajattelu on tullut läpinäkyväksi. Toisin sanoen ne koulutukseen liittyvät statusarvot, jotka joskus toimivat pätevyyden mittarina, ovat menettäneet tehonsa.

Koulutuksen arvo pätevyydessä onkin rekrytoinnin kannalta yksi perusteltava tekijä muiden joukossa. Koulutuksen arvo pitää siis osoittaa esimerkiksi työnhaun yhteydessä. Samassa tilanteessa sen arvoa voi myös vähätellä ja kertoa miksi jokin muu tekijä olisi tärkeämpi. Pätevyyden määritelmät muuttuvat samalla, kun niitä ei tarvitse enää lukea työpöydän seinälle ripustetusta diplomista tai rekrytoinnin ohjekirjoista.

Eihän pätevyyden määritelmät voi muuttua miten vain ja monia kiinnostaa etujen jakaantuminen ja erilaisilla koulutuksilla saatava palkka. Tuottavuus ja palkan suhde tuottavuuteen työpaikan sisällä ja sen ulkopuolella on poliittinen ja ideologinen kiista eikä siihen voi vastata ottamatta kantaa isompiin kysymyksiin tuloeroista, terveyseroista, lasikatoista ja moraalisen yhteisön kunnosta. Yksilön käsitys kohtuullisesta palkasta missä tahansa työtehtävässä liittyy näihin tasoihin yhtä lailla.

Samalla ammattiyhdistysliikkeen olisi syytä herätä vaikuttamaan siihen, että yleiset työehdot eivät vain peilaa koulutukseen liittyviä statusarvoja siinä miten etuudet jakautuvat ja kuinka helposti töihin pääsee. Työehtojen pitäisi valjastaa käyttöön se mikä koulutuksessa on hyödyllistä ja hyvää.

Eppu SaarelaComment