Googlelasit aiheuttavat kognitiivisen vallankumouksen!

Jos joku ei vielä tiennyt, lasit tulevat aloittamaan tiedon jakamisen uuden aallon, mutta siinä sivussa kakkulat aiheuttavat ihmisen kognitiivisten kykyjen muutoksia. Valaisen väitettäni esimerkkitarinalla, jossa seikkailee poika nimeltään David (nimi keksitty, ei otettu A.I – elokuvasta).

David herää aamulla ja laittaa googlelasit päähänsä. Hänen oikean silmänsä eteen tulee näkökenttään sekoittuva tietokoneruutu, joka esittää yö aikana tulleita facebookviestejä. David selaa viestejä äänikomennon ja iiriksen liikkeen (ei ensimmäisessä versiossa) yhdistelmällä. Samalla hän hapuilee aamutakkiaan, joka ei ollutkaan oletetussa paikassa.

David pyytää googlelaseja toistamaan automaattisesti nauhoitetut edellisen päivän tapahtumat, jotka pysyvät muistissa vielä tunnin heräämisen jälkeen, jolloin ne poistuvat muistin säästämisen vuoksi.

Videon pikakelauksen aikana David käy vessassa, kunnes googlelasien kuvantunnistusjärjestelmä pysäyttää videon haluttuun kohtaan ja aamutakin kohtalo selviää. Se on jäänyt keittiöön.

David laskeutuu rappusia pitkin alakertaan. Googlelasien kalenteri käy läpi päivän tapahtumia, joita David siirtää äänikomennolla tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin lokeroihin sekä tekee erilaisia lisäyksiä tapahtumien tietoihin.

Nyt Davidille tulee puhelu, joka yhdistyy laseihin. Davidille soittaa Joe (keksitty, ei otettu A.I -elokuvasta), jolla on myös päässään googlelasit. He keskustelevat youtubevideosta, jonka Joe siirtää Facebookin kautta Davidin laseihin. Välillä Joe kuvaa itseään ja vieressään olevaa kääpiörusakkoa, joka ilmestyy Davidin laseihin youtubevideon viereen.

Tässä vaiheessa David on valmiina lähtemään töihin ja hän pyytää äänikomennolla laseja näyttämään bussiaikataulut. Googlelasit etsivät kellonaikaa lähinnä olevan vuoron ja tunnistavat GPS:llä Davidin sijainnin. Hänen näkökenttäänsä ilmestyy bussipysäkin sijainti, etäisyys pysäkille sekä kolme seuraavaa vuoroa.

Matkalla David kävelee ihmisten ohi ja yllättäen lasit tunnistavat Monican (keksitty, ei otettu A.I -elokuvasta) Davidin facebookystäväksi. David kääntyy tervehtimään ja hänen eteensä ilmestyy Monican viimeisin Facebookstatus. David heittää hyvän vitsin ja painaa ”like” Monican statukselle, joka saa tiedon laseihinsa edellisestä Davidin tykkäämästä statuksesta. Hän muistaa heidän edellisen keskustelunsa aiheen.

Davidin lasit ilmoittavat, että töiden alkamiseen on enää 8 minuuttia, joten hän alkaa juosta samalla kun ottaa laseilla yhteyttä pomoonsa, että voi myöhästyä. Pomo siirtää Davidin laseihin päivän kokouksen esityslistan, jota David selailee samalla kun astuu työpaikan ovesta sisään. Lasit tunnistavat jokaisen kokoukseen osallistujan nimet, viimeisimmät facebookstatukset, aiemmin lisätyt kuvat sekä edellisen keskustelun Davidin kanssa.

Kokouksen puheenjohtaja aloittaa kokouksen laittamalla kokousmateriaalin yleiseen jakoon, jota kaikki seuraavat googlelasien välitykselä. Jokaisella on äänimelun välttämiseksi näppäimistö, jonka syötöt näkyvät suoraan laseissa. Puheenjohtaja ottaa yhteyttä kiinalaiseen yhteistyökumppaniin videoneuvottelua varten. Jokaisen laseissa näkyvä kiinalaismies puhuu kiinaa ja google translator (se paranneltu versio) kääntää puhutun kielen jokaisen kokousosallistujien omalle kielelle ja toisin päin.

Töiden jälkeen David käy kaupassa ja googlasit tunnistavat tuotteista välittömästi niiden maailmanmarkkinahinnan, veron osuuden sekä hintakehityksen. Pyytämällä lisätietoja David näkee myös tuotteiden raaka-aineet ja niiden terveysvaikutukset.

Kassalla Davidille tulee puhelu hänen tyttöystävältään, jolle hän on unohtanut ostaa kukkia heidän vuosipäivänsä kunniaksi.

Samalla kun David maksaa ostokiaan hän pyytää laseja etsimään lähellä olevia kukkakauppoja ja erityisesti sellaisia, joissa myydään keltaisia pelargoneja. 300 metrin päästä löytyy yksi kauppa, jonne David menee lasien ilmoittamaa tietä.

Kotiin tullessaan ja tyttöystävän nähdessään, David saa tietää Sheilan (keksitty, ei A.I -elokuvasta) viimeksi kuuntelevat Spotifykappaleet ja ohjaa laseilla stereot soittamaan Sheilan suosikkikappaletta. Hän antaa Sheilalla pelargonit ja samalla ottaa rakkaastaan kuvan, jonka jakaa Facebookissa.

David ja Sheila syövät maittavan aterian ja menevät lopulta makuuhuoneeseen, jossa he alkavat riidellä. Sheila ei usko, että David rakastaa tarpeeksi. David pyytää Googlelaseja ilmoittamaan kuinka monta kertaa David on sanonut ”Minä rakastan sinua” viimeisen vuoden aikana. Googlelasit ilmoittavat määräksi 134 ja riita loppuu kuin seinään.

Eppu SaarelaComment