Äitiys ei ole jokaisen äidin oma asia

Yhtenäisvaltion aika tuntuu olevan ohi. Tämän voi huomata seuraamalla esimerkiksi äitiydestä käytäviä keskusteluja. Perinteisesti äitiydestä on haluttu puhua vain suhteessa työelämään, koska sukupuoliroolit ovat olleet Suomessa epäselvä osa-alue ja asioita on lähestytty käytännöllisesti valtion näkökulmasta.

Äidin ja valtion suhteesta keskustellaan tällä hetkellä kolmella tavalla, joista kaksi ovat hallitsevampia. Hyvinvointivaltion näkökulma on se kolmas tapa, joka on jäämässä vähemmälle huomiolle. Tämä ei tarkoita, etteikö naiset edelleen haluaisi valtion tukevan heidän työllistymistään tai vaihtoehtoisesti kotiäitiyttä, mutta tuen vaatimisen tapa muuttuu vauhdilla. Kansallisvaltiota, yhdessä tekemistä ja äitien osallisuutta korostavat näkökulmat ovat vaihtuneet ”Jokaisella on oikeus” ja ”Kellään ei ole oikeutta” –puhetapoihin.

Näistä ensimmäisellä on eniten yhteistä hyvinvointivaltion diskurssin kanssa, mutta positiivisten oikeuksien lähtökohta ei ole enää suomalainen, äitien kansallisvaltio vaan  ihmisoikeudet tai ”luonnolliset oikeudet”, jotka ylittävät suomalaisen yhteiskunnan rajat.  ”Kellään ei ole oikeutta” on taas se ns. Nina Mikkonen –diskurssi, jossa korostetaan negatiivisten oikeuksien kautta jokaisen äidin oikeutta kasvattaa oma lapsensa erossa valtion ohjailusta.  Jälkimmäistä voi kutsua myös uusliberaaliksi näkökulmaksi, koska se pyrkii näyttämään äitiyden yksilöllisenä asiana,  josta jokaisella äidillä (tai miehellä) pitää olla oikeus päättää itse.

Todellisuudessa äitiys on sosiaalisesti rakentuva, jatkuvassa murrostilassa oleva tekemisen ja olemisen tapa, jota voi ohjailla valtio, perheyhteisöt, kyläyhteisöt, patriarkaatti tai suuryritykset. Äitiys ei muodostu jokaisen omana asiana vaan aina on mietittävä, minkä äitiyden viiteyhteisön tukemisesta on eniten hyötyä hyvän yhteiskuntakokonaisuuden kannalta, ja samalla pidettävä huolta, että naisen tosiasialliset mahdollisuudet sosiaaliseen liikkuvuuteen eivät vaarannu. Toisin sanoen biologiset ominaisuudet eivät saa jatkossakaan määrätä tasa-arvoista kansalaisuutta. Toistaiseksi tämän varmistamisessa onnistuu parhaiten valtio.

Eppu SaarelaComment