Luokkayhteiskuntaa ja takaisin - oma poliittinen agendani

Matkustelen paljon Vaasan ja Tampereen väliä ja näen jokaisen junareissun aikana  Pohjanmaan muuttumisen Pirkanmaaksi ja ihmisten muuttuvan siinä samalla. Vaasan toivoa ja menestysuskoa uhkuva habitus muuttuu hiljalleen  arkisen aherruksen makuiseksi ravintolatyöntekijän  iltapäiväolueksi.

Minulla onkin taipumuksena arvioida persoonaani Vaasan ja Tampereen vastakohtaisuuden avulla, jossa Vaasa edustaa yksilölähtöistä kunnianhimoa, menestystä, pitkäaikaisia suunnitelmia, taloutta, järkeä ja kypsyyttä. Tampere on taas vihreä taiteilijakommuuni, joka ongelmallistaa jokapäiväiseen elämään liittyvät itsestäänselvyydet, taistelee vastaan ja kieltäytyy suunnittelmasta elämää kuolemaa varten.

Kaltaiseni ihmiset miettivät yleensä omaa elämäänsä vaasalaisittain, kts. oikeistolaisittain. Tunnen syyllisyyttä jos saan päivän aikana tehtyä liian vähän, ja jos en ole menossa suunnitelmieni mukaisesti ”oikeaan suuntaan”. Koen, että minulla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämääni.

Muiden ihmisten kohdalla vakaumukseni muuttuu ja yhteiskunnallisissa mielipiteissäni on usein kysymys parhaan mahdollisen asiantilan ulottamisesta mahdollisimman monen kohdalle. Vastuu on aina luonteeltaan sosiaalista. Pidän myös tieteellisistä todisteista, empiirisistä tutkimuksista, tilastoista  ja argumenttien loogisesta tarkastelusta. Ajattelen, että voimme nyt jo todistaa jotain siitä minkälainen yhteiskunta kannattaa ja/tai kestää.

Minuun teki vaikutuksen Richards Wilkinsonin opetusvideo tuloerojen yhteiskuntaa tuhoavasta vaikutuksesta. Videota katsoessani kuvittelin Kokoomusnuorten kieltävän Richard Wilkinsonin todisteet muistuttamalla, että kyse on korrelaatiosta, joka ei välttämättä toteudu jokaisessa yhteiskunnassa. Toisin sanoen: köyhät eivät välttämättä ala ryöstellä rikkaita jos se estetään väkivalloin tai jos köyhät itse onnistuvat omaksumaan habituksen, jossa ryöstely ei kannata.

Samaan aikaan luin Sauli Niinistön niksikirjaa, jossa hän kiteytti ikivanhan oikeisto/vasemmisto -erottelun tekemällä syrjäytymisestä pelkästään yksilön asian, jota voitaisiin hoitaa yksinkertaisilla arjen taidoilla. Nyt pillastui nekin, jotka olivat jo unohtaneet vasemmistolaiset juurensa.

Eihän kyse ollut siitä, etteikö arjen taidot todella muuttaisi yksilön elämää ja sitä kautta yhteiskuntaa. Valtiomiehenä presidentin pitäisi kuitenkin ymmärtää yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutteinen suhde ja muistuttaa, ettei arki todellakaan ole  kaikille yhtä kivaa. Ei edes silloin, kun halua oman elämän muuttamiseen löytyy.

Jos valtiolla ei ole (tai ei saa olla) merkitystä yksilön elämässä, Saulin pitäisi tehdä kaikkensa ainakin sen puolesta, että presidentin kaltaiset instituutiot väistyy tärkeämpien tieltä.

Arjen taidot ovat minunkin elämäni muuttaneet, mutta sosiaalinen ympäristöni loi ulkoiset ja pääni sisäiset puitteet paremman huomisen puolesta. Kun nuoret poliitikot helposti vähättelevät valtion merkitystä, he pyrkivät tekemään siitä oman ympäristönsä ulkopuolisen asian, joka ikään kuin sotkee puitteet, jotka olisivat luonnollisesti olemassa.

Tämä väärinymmärrys saa minut aina uudelleen kääntymään pois sellaisten poliittisten ideologioiden luota, jotka esittävät muuten ihan hyviä arjenhallintaniksejä.

Eppu SaarelaComment