Naisihmisen tulevaisuuden puolesta

Naistenpäivänä pitää toivoa naisille jotain hyvää, mutta mitä se olisi? Intuitiivisesti vastaan: enemmän yhteiskunnallisia ja naisen mielen sisäisiä mahdollisuuksia pyrkiä onneen, etsiä totuutta sekä kehittää itseään ja maailmaa suuntiin, joita emme osaa vielä kuvitella. Sen sijaan, että käytämme naisten päivää tapana tehdä uusia raja-aitoja naisen ja miehen välille, voimme paikantaa keskimääräisen suomalaisen naisen vuonna 2012 ja miettiä mitä hänen eteensä voisi tehdä.

Ensimmäinen virhe on kuvitella nainen pelkäksi yksilöksi, jonka pelot, toiveet, halut ja unelmat olisivat ainutlaatuisia ja vain hänen omiaan. Sukupuoli jäsentää Suomessa yhteiskunnallisia mahdollisuuksia ja persoonan sisäistä maailmaa eli kaikkea sitä mitä nainen on ja voi olla. Eri tasoisten lasikattoilmiöiden ja toisaalta keskimääräisesti heikomman kunnianhimon syitä voidaan selitellä sosiaalisella konstruktionismilla ja epäilyttävillä evoluutiobiologisilla argumenteilla, mutta mikään ei pelasta meitä politiikalta.

Meidän on valittava jatkammeko samalla arvoperustalla, joka naisen alunperin vapautti vai tavoittelemmeko ensisijaisesti jotain muuta tasa-arvon kustannuksella? Tällä hetkellä olemme vapauttamassa yksilöä ja tavoittelemme kilpailukykyä valtiona, massana ja joukkona eri kokoisia yksityisiä yrityksiä. Toistaiseksi valtio on taannut tasa-arvon ja naisen kasvun mahdollisuuden, mutta tulevaisuutta voi yhtä hyvin määrittää oligarkkien, varakkaiden perheiden ja suurten yritysten luoma laki- ja normijärjestelmä.

Valtion ulkopuolella, äärimmäisessä kilpailuyhteiskunnassa nainen joutuu todistamaan oman arvonsa useammin ja useammassa paikassa. Tämä ei tarkoita pelkästään laittomuuden tilaa vaan naisten ja miesten sosialisaatiota, josta huolehtii pienemmät ja eriytyneemmät tahot: perheet, kommuunit ja yritykset. Ajatus naisen ja miehen keskinäisestä tasa-arvosta ei säily elleivät nämä tahot sitä halua. Tämä tarkoittaa, että nykyisestä naisen yhteiskunnallisesta ja mielen sisäisestä tilasta on kiittäminen hyvinvointivaltiota ja siihen vaikuttaneita historiallisia ajatusvirtoja.

Naiselle todennäköisiä tulevaisuuskuvia on kaksi. Molemmissa tapauksissa valtio menettää merkitystään toimijana ja valtaa saa ylikansalliset instituutiot sekä globaalisti verkostoituneet yritykset. Molemmissa tapauksissa ’yksilö vapautetaan’ enemmän tai vähemmän. Ensimmäisessä eli paremmassa vaihtoehdossa nainen onnistuu yksilöllistymisessään ja pystyy laittamaan kampoihin häikäilemättömille pääomien verkostoille, joissa useimmat häviävät. Toisessa vaihtoehdossa kriisiytynyt läntinen maailma alkaa vähitellen suhtautua ihmisoikeuksiin luksuksena ja säästötoimenpiteiden seurauksena naiset syrjäytytetään työmarkkinoilta halvemmalla automaatiolla. Tässä dystopiassa mikään ei estä naista muuttumasta historialleen tutuksi koti- ja seksiorjaksi.

Eppu SaarelaComment