Tapaus opintotuki - Kun kaikki uusi on kiellettyä

A-studiossa keskusteltiin opintotuen kehittämisestä. Mukana piti olla ihmisiä, jotka olisivat asiasta eri mieltä.

Kokoomuslaisen olisi pitänyt puolustaa lainapainotteisuuden lisäämistä ja opiskelijoiden edustajan, SAMOK:n puheenjohtajan Mikko Valtosen olisi pitänyt pystyä ottamaan kantaa ”nykymallin” tai opiskelijoiden tilan parantamisen puolesta.

Todellisuudessa kukaan ei ottanut kantaa eikä esittänyt uusia vaihtoehtoja vaan kaikki halusivat vuoron perään kertoa, miten kukaan ei halua mitään pahaa opiskelijoille.

Tuoma Puumala esitti ikivanhan ajatuksen opintojen sujuvoittamisen ”suurimmasta ongelmasta” eli toisen ja kolmannen asteen väliin sijoittuvasta luppoajasta, jolloin kukaan ei ilmeisesti tee töitä.

Opintotuesta ei osattu keskustella, sillä jälleen juututtiin väittelemään opintotuen merkityksestä. Onko opintotuki sosiaaliturvaa, palkkaa, koulutuspoliitinen väline vai starttirahaa, jolla ”investoidaan tulevaisuuteen”?

Yksikään keskustelijoista ei ehdottanut ongelmaksi sitä, että tällä hetkellä joudumme valitsemaan vain yhden opintotuen tehtävistä sen sijaan, että myöntäisimme opintotuen palvelevan useampaa tehtävää.

Opintotuen kehittämisestä on mahdotonta keskustella ilman, että otetaan huomioon seuraavat asiat:

a) Opintotukea käytetään eri tarkoituksiin

Opintotuki on monille täysipainoisen elämän mahdollistava vähimmäisraha, jota ilman ei saisi ruokaa. Toisille se on ikävä riesa, jota saa aina maksaa takaisin, kun pääomatulot ja syliin tupsahtavat työtehtävät paukuttavat tulorajat rikki.

b) Oikeudenmukaisuus ei riitä

Eniten opintotuen kehittämistä estää näkökulma, joka pidättelee koko sosiaaliturvajärjestelmää: irrationaalinen vellominen oikeudenmukaisuudessa. Tämä näkökulma tekee jokaisesta keskustelusta valtataistelua ja luo vastakkainasetteluita sinne, missä niitä ei todellisuudessa ole.

Oikeudenmukaisuutta vaativia ryhmiä ja yksilöitä voidaan löytää loputtomasti. Moraali on tärkeä asia, mutta sitä pitäisi lähestyä eturyhmittymien ja valtataistelun ylä- ja ulkopuolella.

c) Opiskelija hallitsee opintojensa sujuvoittamista vain osittain

Useimmiten etsitään opintotukiin ja opiskelijoihin liittyviä valtion ”täsmäaseita”, joilla opiskelijat saadaan opiskelemaan nopeammin tai hakemaan kouluun ilman välivuosia. Tämä tyypillinen valtion tekniikka ei huomioi opiskelijoiden riippuvuutta useammasta kuin yhdestä suhdanteesta, jotka eivät liity opiskelijan motivaatioon.

Opiskelija on riippuvainen työmarkkinatilanteesta muutenkin kuin kesätöissä ja valmistumisen jälkeen. Tieto työllistymisestä tai todennäköisestä työttömäksi jäämisestä seuraa opintojen ajan ja saa tekemään johdonmukaisiakin valintoja opiskelun jatkamisesta tai pitkittämisestä.

Opiskelija on Suomessakin riippuvainen opiskelupaikan saamisesta ja lähiympäristönsä mahdollisuuksista tukea opiskelua, materiaalisesti ja henkisesti. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan kulttuuriympäristön luomasta mielekkyydestä. Elämän mielekkyys  rakentuu yhä enemmän mielenkiintoisten asioiden tekemisestä niiden itsensä takia.

d) Opiskelun arvoa ei voida nähdä vain koulutuksen kautta

Perinteisesti korkeakoulutuksen arvoa ajatellaan ensisijaisesti suhteessa työmarkkinoihin, mutta suomalainen korkeakoulutus on jo luonut tilanteen, jossa monelta alalta valmistuu ”yleimaistereita”, jotka tekevät jotain muuta kuin koulutustaan vastaavaa työtä.

Tätä ei pidä nähdä huonona asiana vaan tärkeintä on huolehtia koulutuksen tuottavuudesta sekä työmahdollisuuksien määrästä ja mielekkyydestä. Maisterin ”status” maisterina voi olla muuttuvaa pääomaa, jossa asiantuntijuus ja keskimääräistä korkeampi halu vaikuttaa yhteiskuntaan kohtaavat.

Eppu SaarelaComment