Vaalipäivän ajatuksia – elämänprojektin mielekkyydestä, tuottavuudesta ja iänikuisista ideologisista väännöistä.

Kunnallisvaaliehdokkaat Matias Mäkynen (http://matiasmakynen.fi/2012/10/27/koski-kuohuu-kuka-korjaa-vahingot/) ja Susanna Koski (http://susannakoski.fi/?p=1748) kirjoittivat molemmat aattelliset julistukset nuorten syrjäytymisestä. Kirjoitukset olivat raikkaita sillä aina jossain vaiheessa vaaleja pitää kerrata kunnallisten päätösten ajatukselliset taustat.

Yksittäisissäkin päätöksissä on kyse hitaasti muuttuvista maailmankuvista, jotka ovat Pääministerimme kannasta huolimatta täynnä ideologiaa.

Kosken ajatusten pääosassa on ns. superyksilö ja Kokoomusnuoret ilahduttavatkin myöntämällä reilusti, että he ovat melkein yhtä ideologisia kuin vasemmistolaiset kilpakumppaninsa. Itse väitän, että Kokoomusnuoret ovat nykyään vielä vieraantuneempia todellisuudesta ja empiirisestä todistusaineistosta kuin vanhan ajan vasemmistolaiset.

Jos tutustuu kansainväliseen tutkimusaineistoon valtioiden välisistä hyvinvointieroista ja niiden vaikutuksesta kansantalouteen, ei voi väittää, etteikö veroeuroilla pelastettaisi ihmisiä ja erityisesti syrjäytyneitä nuoria.

Superyksilön arkinen vasta-argumentti kuuluu tässä kohtaa:  vain toiset ihmiset voivat auttaa toisia ihmisiä. Holhoava virkamieskoneisto vääristää tämän ”luonnollisen suhteen” antamalla luukulta rahaa, kun vanhempien pitäisi antaa haleja kotona.

Mutta tämähän vasemmistolaistenkin argumentti. Valtio on niissä tärkeissä asioissa ”vain ihmisiä” ja mitkään luukulta jaettavat rahasummat eivät sitä muuta. Jokaisen virkamiestoimenpiteen takana on harkittu ”auttamisen teko”.

Todellisuudessa luukulta jaettavat rahat muuttavat kyllä ihmisten suhdetta itseensä ja toisiinsa, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Muutkin kuin politiikot kokevat hyvinvointivaltion henkilökohtaisena projektina ja maksavat veroja tietoisena niiden kulkureitistä ja vaikutuksista.

Vähintään yhtä monet ihmiset kuitenkin myös unohtavat oman osansa tärkeyden ja ”köllöttelevät kotona”. Juuri lukiosta päässeen nuoren on helpompi motivoitua lähellä olevista projekteista, kuin ahertaa muurahaisena Hyvinvointivaltion huoltosuhteen eteen.

Työ pitäisi voida määritellä nykyistä monipuolisemmin ja järjestöt ovat paras taho rakentamaan ei-kaupallista toimintaa, jossa yhdistyy vaikuttaminen, mielekkyys ja tuottavuus. Tuottavuus pitäisi määritellä katsomalla pidempiä ketjuja ja suurempia kokonaisuuksia, joissa syrjäytyminen vaikuttaa muihinkin kuin syrjäytyjään.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että ei ole hyötyä pakottaa nuoria nälkäpalkalla töihin jos he ovat silti masentuneita ja huonontavat läheistensä mahdollisuuksia olla onnellisia ja tuottavia.

Muutosten mahdollisuus ja elämän kokeminen mielekkäänä yhdistyy omaan haluun kunnioittaa muiden yhtä tärkeitä elämänprojekteja. Tämä taas liittyy ajatukseen, ettei elämä ole pelkkää puurtamista vaan sillä on myös merkitys.

Eppu SaarelaComment