Vaihdetaanko masennuslääkkeiden nimeä?

Helsingin sanomat uutisoi jälleen masennuslääkeväittelystä, joka näiden samaa aihetta koskevien uutisten, artikkeleiden, kolumnien ja raporttien mukaan käydään lääkäreiden välillä.  Lääkärit ovat ilmeisesti keskenään eri mieltä masennuslääkkeiden tehosta masennuksen hoidossa. Samalla ajatellaan, että ihmiset päättävät käyttää masennuslääkkeitä tämän kiistan perusteella: toiset käyttävät, koska uskovat niiden auttavan masennuksen hoidossa ja toiset eivät käytä, koska epäilevät lääkkeiden tehoa.

Silti kaikki uskovat, että tietyt lääkkeet ovat oikeasti masennuslääkkeitä. Usko ei lakkaa silloinkaan, kun muistutetaan, että masennuslääkkeitä käytetään vähintään yhtä paljon kaikkeen muuhun kuin diagnosoituun masennukseen. Lehdet samastavat surutta masennuksen ja muut epänormaalit mielen muutosta merkitsevät tilat. Ahdistushäiriö, paniikkihäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat kaikki erilaisia psykologisia tiloja, mutta ne kaikki merkitsevät masennuksen tavalla mielenterveyden puutetta.

Masennuksesta on tullut kattotermi mielenterveyden puutteelle, mutta ei pelkästään sille. Masennuksella on mielenterveyttä enemmän käyttökohteita ja siksi on tärkeää puhua masennuksesta eikä mielenterveyden puutteesta.

Masennuksen määrällä voidaan laskea työkykyä, yksilöllistä ja yhteiskunnallista tuottavuutta, stressin sietokykyä (staminaa), työelämän "vaativuutta" ja esim. mieskuntoa, kun taas masennuksen ymmärtämisen määrällä voidaan laskea hyvinvointivaltiollista empatiaa. Se tarkoittaa, että hyvässä yhteiskunnassa työmiestä ei lähetetä puolikuntoisena töihin. Työmieheltä ei tarvitse kysyä oireista, koska masennuksen oireet ovat aina samat: sattuu (johonkin) eikä työt huvita. 

Lehdetkin ovat jo keksineet, että masennus on kulttuurinen tauti, mutta masennuslääkkeet ovat myös kulttuurinen hoitomuoto. Ne eivät tietenkään toimi kaikkeen siihen, miten yksilöt kokevat masennukseksi luokiteltuja asioita.  Ne toimivat yleisesti määriteltyihin masennuksen oireisiin, todistetusti. Masennuslääkekiistassa ei väitellä masennuksen hoidosta eikä siinä kysytä kannattaako pillereitä syödä masennukseen. Sen sijaan väitellään vain pillerin nimestä. Oma  melko onnistunut ehdotukseni on SOSPO-pilleri eli sosiaalipoliittinen pilleri. 

Masennusta hoitavat ihmiset ovat tietoisia, kuinka epäselvistä ja arvolatautuneista käsitteistä on kyse. Lehtijutussakin kiinnitetään huomiota lääkäreiden kesken vaihtelevaan ihmiskuvaan. Hoidon suhteen perspektiivit vaihtelevat lähinnä psykologien ja psykiatrien välillä. Psykologit ovat tekemisissä yksilöiden kanssa ja heille masennus on aina jotain enemmän kuin psykiatreille.

Psykiatreille riittää, että masennuslääkkeet toimivat tilastollisesti ja he ovat ihan oikeassa, ettei masennuslääkkeiden tehosta masennuksen hoidossa kannata kiistellä. Psykologit eivät ole myöskään masennuslääkkeitä vastaan vaan he tuntevat intuitiivista inhoa aina, kun psykiatrit koittavat hoitaa monimutkaisia ihmismieliä hallinnollisesti hyödyllisten kategorioiden avulla.
 

Eppu SaarelaComment