Maailmanpolitiikka on kuvittelua

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen lakattiin puhumasta maailmanpolitiikasta. Tai ei lakattu, mutta varottiin käyttämästä kielikuvia maailmanmahdeista, supervalloista, ydinasepeloitteista ja valtapoliittisista intresseistä silloin kun haluttiin tietää mitä maailmassa "todella tapahtuu".  

Ainakaan ei haluttu missään nimessä samastaa keskenään valtiota ja kansaa tai yksilöä ja kansaa. Suurin virhe olisi ollut ajatella hallitusten politiikan määräävän yksilöiden elämänpolitiikkaa. Jos hallitus tai vallanpitäjä mokasi, se ei ollut merkki maailmanpoliittisen tilanteen muutoksesta, "historian toistosta" tai esimerkiksi venäläisyyden perimmäisistä piirteistä. Se oli teknistä säätöä, jossa oikea ratkaisu riippui näkökulmasta.

Sen sijaan kyseenalaistettiin valtaa nollasummapelinä, tutkittiin kansojen ja valtion eroja, kuvattiin markkinoita sekä valtion sisällä vaikuttavia keskenään erilaisia kultuureita. Politiikassa nähtiin hyvää elämää etsiviä yksilöitä, jotka osallistuvat demokraattiseen prosessiin silloinkin, kun hallitukset ja vallanpitäjät mokaavat.

 Jari Tervo kiteytti blogissaan, miten 90-luvun ajatuksia on nyt vaikea ymmärtää: 

"Ukrainan kriisiin ei ole sotilaallista ratkaisua. Tätä läntiset johtajat siis hokevat. Se on harhaluulo. Keväällä Venäjä valloitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan ja liitti sen itseensä. Se oli sotilaallinen ratkaisu. Venäjän kannalta se näyttää toimivan. Nyt Venäjä ratkaisee jäljelle jäänyttä Ukrainaa, kahteen tai useampaan osaan."

Jari Tervo on aidosti ymmällään. Eikö sotilaallisia ratkaisuja tapahdu maailmassa koko ajan? Ainahan asioita on ratkottu aseilla ja väkivallalla. Miten voidaan edes argumentoida jotain näin tyhmää? Voihan läntisten johtajien lausunto olla moraalinen ohjenuora, jolla korostetaan diplomatian merkitystä, mutta silloin kai sanottaisiin, että Ukrainan kriisiin pitäisi olla diplomaattinen ratkaisu.

Tervo ei tajua väitteen tarkoitusta, koska hänen ja muunkin median päällä on maailmanpolitiikkamoodi, jonka KRIISI on laukaissut. Se on tila, jossa maailman tapahtumat nähdään samalla tavalla kuin yliopiston luentosalissa. Risk -pelilaudalla on eri värisiä pelinappuloita, joita siirrellään ympäriinsä eduntavoittelun näkökulmasta. Muutoksia voi tapahtua vain toisten värien lisääntymisen ja toisten vähentymisen kautta. 

"Läntiset johtajat" sen sijaan tarkoittavat, että silloinkin kun tehdään jotain sotilaallista, varsinainen ratkaisu tapahtuu jossain muualla  ja jotenkin muuten kuin pelinappuloiden siirtoina. Valtioiden sotilaalliset ratkaisut eivät ole ratkaisuja kriiseihin, joihin sotilaallista voimaa käytetään. Kriiseissä ei nimittäin ole kyse pelkästään eikä suurimmaksi osaksi maailmanpoliittisista intresseistä eikä Venäjä ole vain maailmanpoliittinen toimija. Venäjä on venäläisiä, venäläisyyksiä, erilaisia hallintomuotoja, toimintapoja, maailmankuvia, erilaisia historioita ja monia vaihtoehtoisia suhtautumistapoja omaan maailmanpoliittiseen asemaansa. 

Maailmanpolitiikkamoodissa kaikki on helppoa ymmärtää tai sitten lähes mahdotonta. Kosovo julistettiin itsenäiseksi tekemällä epämääräisiä paikallisäänestyksiä, joilla ei ole sen suurempaa legitimiteettiä kuin Krimin äänestystuloksella, jota "Venäjä" manipuloi. Krimiläiset halusivat itse liittyä Venäjään tai ainakaan me emme paremman tiedon puutteessa voi sanoa toisin. Vaalien järjestämisen legitimiteetin voi aina kieltää, mutta kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Krim voi olla samanlainen erikoistapaus kuin Kosovokin. 

Maailmanpoliitiikkamoodissa ei ole olemassa kosovolaisia, krimiläisiä eikä itä-Ukrainalaisia. Pelilaudalla kapinalliset ovat valtioita uhkaava voima, jolta poistetaan persoonallisuus tai sitten se yhdistetään Venäjään ja yhdenlaiseen maailmanpoliittiseen venäläisyyteen. Siksi Putinin lausunnot ukrainalaisista ja venäläisistä yhtenä kansana nähdään pelottavina uhkauksina, vaikka ne ovat myös selityksiä kapinallisten olemassaololle.

Eppu SaarelaComment